Minusta

Hei, kiva kun löysit sivuilleni 🙂

Olen Elisa, ammatiltani sairaanhoitaja ja opiskellut lisäksi sokerointia, kraniosakraaliterapiaa sekä intialaista päähierontaa. Minulle toisten ihmisten auttaminen on lähellä sydäntä ja on ihana nähdä, kun voin auttaa ihmisiä rentoutumaan ja nauttimaan tavallisen arjen keskellä. 

Olen tehnyt työurallani hoitoalan töitä 10 vuotta, kunnes päätin alkaa tekemään omaa juttuani ja perustaa yrityksen vuonna 2016. Innostukseni yrittäjäksi tuli vahingossa, kun tutustuin FitLinen ravintolisiin syksyllä 2015 ja se olikin käännekohta elämässäni. Oma terveyteni oli reistaillut paljon elämäni aikana ja olin etsinyt erilaisia vaihtoehtoishoitoja mistä voisin saada apua, kun lääketiede ei ollut löytänyt vastauksia. Henkilökohtaisesti sain suurta apua hyvinvointiini ravintolisistä. Yritykseni lähtikin liikkeelle FitLinen tuotteiden tarjoamisella, mutta on elänyt matkan varrella ja teen nyt lisänä paljon muita juttuja. Olen mm. laittanut oman hoitohuoneeni, jossa tarjoan sokerointia, intialaista päähierontaa ja CST -hoitoa. 

Haluan voida itse hyvin ja auttaa samalla mahdollisimman montaa ihmistä voimaan paremmin, luonnollisilla ja toimivilla menetelmillä. 

Tervetuloa hoitohuoneeseeni kotiini Klaukkalaan tai katsomaan Shoppini valikoima!